feet-224680 1280

Sylikkäin -kurssilla keskitytään rikastuttamaan parisuhteen seksuaalista hellyyttä ja läheisyyttä.

Kaikki se, mitä elämässämme on tapahtunut ennen nykyisyyttä, vaikuttaa seksuaalisuuteemme.
Kaikki se, mitä elämässämme tapahtuu parasta aikaa,
vaikuttaa seksuaalisuuteemme.
Se, millainen minä luonteeltani olen,
vaikuttaa seksuaalisuuteeni.
Se, kuinka sinä minun kanssani olet,
vaikuttaa seksuaalisuuteeni.
Se, kuinka seksuaalisuuttani ilmennän tai jätän ilmentämättä,
vaikuttaa elämääni.

Sylikkäin kurssi on yksi parisuhteen rikastuttamiskurssin muoto. Tässä kurssissa pääpaino on kuitenkin siinä, että sekä yksilöt ja parit oppisivat kurssin kuluessa ymmärtämään sitä, kuinka rikkaasta ja monipuolisesta elämää kantavasta voimasta seksuaalisuudessa on kyse. Ja että yhdyntä on vain pienen pieni osa tätä valtavaa kokonaisuutta. Viikonlopussa käsitellään seksuaalisuutta oman itsen ja parisuhteen kautta.

Kurssi sisältää yksilötehtäviä, keskusteluja oman parin ja koko ryhmän kanssa sekä parin kanssa kaksin tehtäviä harjoituksia. Luxusta teille kahdelle, teidän suhteellenne ja koko elämällenne.

Sylikkäin -kurssi ei sovellu vaikeiden seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien selvittämiseen, vaan on nimensä mukaisesti seksuaalisen läheisyyden rikastuttamista. Mikäli seksuaalisuus on solmussa, apu voi löytyä myös Solmuja parisuhteessa -kurssilta tai pari- ja seksuaaliterapista.

Ei sovellu kriisissä olevalle suhteelle

Tulevat tapahtumat >> tässä linkissä

Lue osallistujien kokemuksista Sylikkäin-kurssilta tästä