Pimeä loppusyksy ja alkutalvi vievät itseltäni aina voimat. Olen kuin maan alla kasvanut kalpea kasvi, joka jaksaa vain pakollisen, ja hyvä jos sitäkään. Työtäni rakastavana ja siihen velvollisuudentuntoisesti suhtautuvana en osaa siitä tinkiä, mutta kotona sen sijaan usein lösähdän kasaan kuin vanha märkä rätti.

Tänä vuonna joulun jälkeinen elämä alkoi meillä sairastelun merkeissä. Minä sairastan harvoin kunnolla, enkä nytkään. Mies sen sijaan vetäisi läpi sekä korkeakuumeisen flunssan että vatsataudin. Minulle flunssaa ei tullut lainkaan, mutta vatsataudista kehitinkin sitten lievän, pitkäkestoisen ja piinaavan. On aika karseaa kuvotella päivästä toiseen... (tulee ihan jotkut muut ajat mieleen). Samaan aikaan saimme myös useita raskaita sairastumisuutisia ystäviltä ja tutuilta ja niitä tuli pohdittua myös elämän yllätyksellisyyden ja haurauden näkökulmista: nämä uutiset lisäsivät sitä, että maisema maalautui aika synkin värein.

home-1822426_1280.jpg

Vuodenvaihteen jälkeen huomasin olevani erityisen väsynyt, väsyneempi kuin aiemmin. Kohdallani huomaan sen siitä, että monet iloa normaalisti tuottaneet asiat eivät enää ilahduta, sohva vetää puoleensa ja pienistäkin asioista tulee vaikeusasteeltaan suuria. Lisävaivana jo aiemmin kipeytynyt selkäni ja reilut 10 vuotta sitten kahteen kertaan leikattu polveni päättivät myös alkaa pitää itsestään entistä kovempaa ääntä. Tulin siihen tulokseen, että on parasta jossain määrin keventää elämää, höllätä ja antaa olla, tehdä vain välttämättömimmät.


Kun elämä on syystä tai toisesta kovaa ja keski-ikä tekee temppujaan, muuttaa rakkauskin muotoaan. Siitä tulee rospuuttoajan rakkautta, pieniä eleitä, katseita tai väsyneitä huokauksia toisen puoleen. Siitä tulee myös riitoja, väärinymmärryksiä, hassuja sanavalintoja tai pelkkää hiljaisuutta. Lyhyinä, mutta etenkin pitkinä ja eri syistä johtuvina rospuuttokausina parisuhteen pohja tulee testatuksi: kantavatko meidät tämän ajan yli ne vahvuudet, joita välillämme kuitenkin on? Muistanko edes vähän, miltä tuntui rakastaa, kun voi hyvin? Siedänkö minä sinun avuttomuutesi sairaana ollessasi ja jaksatko sinä hakea minulle keskellä yötä keittiöstä vettä särkylääkkeen nielaisemiseksi? Kannatteleeko meitä tieto siitä, että ”this too shall pass”? Itselleni on tärkeää, että säikeet välillämme säilyvät, vaikkakin kuinka ohuina, vahvistuakseen taas kun on sen aika.