Usein kysyttyä
En löydä meille kahdelle sopivaa kurssia. Voitteko auttaa?
Vastaamme mielellämme Kataja ry:n järjestämiin kursseihin liittyviin kysymyksiin. Jäsenjarjestömme vastaavat itse omaan kurssitoimintaansa liittyvissä asioissa. Kaikkein parhaiten tietoa saat esittämällä kysymyksesi suoraa kurssin järjestäjälle. Joskus on vaikea tietää mitä tahtoo ja tarvitsee. Kertomalla kurssin järjestäjälle hiukan elämäntilanteestanne, hän osaa kertoa sopivatko kyseiset kurssit juuri teille.
Yleisohjeena Kataja ry:n kursseista voidaan sanoa seuraavaa:
Rikasta minua kurssit sopivat sellaisille pareille, joiden suhde ei ole vielä aivan solmussa. Suhde voi olla väljähtyneen oloinen, läheisyys kadoksissa eikä yhteiselo tunnu enää mukavalta. Oleellista tässä on se, että jonkinlainen vuorovaikutus parien välillä toimii. Väkivalta, alkoholi-ongelmat, uskottomuus yms. ovat sellaisia, joiden selvittämisessä tarvitaan ammattiauttajaa.
Kurssille voi osallistua myös silloin, kun kaikki on hyvin ja tahtoo laatuaikaa oman rakkaansa kanssa.
Yksi rikastuttamisen muoto on myös Sylikkäin viikonloput. Tässä pätevät samat säännöt. Kurssi ei sovellu vaikeiden seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien selvittämiseen, vaan on nimensä mukaisesti seksuaalisen läheisyyden rikastuttamista.
Nämä kaksi edellistä ovat ns. vertaisryhmäkursseja, joissa ohjaajana on aina pariskunta, mies ja vaimo, jotka osallistuvat toimintaan oman suhteensa kanssa.
Solmuja suhteessa?- kurssille voi osallistua vielä silloinkin, kun on jo muuttanut erilleen, mutta molemmat tahtovat vielä selvitellä tilannetta. Kurssin aikana voidaan tehdä päätös siitä, mihin suuntaan suhteessa edetään. Kurssia ohjaa aina ammattilainen.
Vuorovaikutustaitojen kurssit ovat taitokursseja, joissa opetellaan kullanarvoisia pariviestinnän taitoja. On täysin ymmärrettävää, ettei taitojen opettelu onnistu silloin, jos molempien energia kuluu keskinäisten välien selvittämiseen. Esim. Rikasta minua kurssin jälkeen on helpompi osallistua myös taitojen opetteluun. Tätä kurssia voi ohjata joko ammattilainen tai vertainen.
Miten teen kun puolisoni ei halua osallistua kurssille? Voinko tulla yksin?
Suurin osa kursseista on sellaisia, että ne on tarkoitettu pariskunnille. Jotkut järjestöt järjestävät esim. mies- ja naisryhmiä tai itsetuntemuskursseja, joihin voi osallistua yksinkin. Myös suurinpaan osaan luennoista voi toki osallistua yksin.
Toista ei voi pakottaa. Mutta voi pyytää osallistumaan toisen mieliksi. Teemmehän parisuhteissamme paljon muutakin vain toisen mieliksi. Monet naiset puhuvat siitä, kuinka miehet eivät tahdo osallistua (on myös sellaisia miehiä, jotka soittavat, ettei vaimo ole halukas tulemaan!) Miehet kuitenkin pitävät helposti tätä "akkain" kotkotuksena. Näin ei ole. Usein toinen ohjaajista on mies ja puolet osallistujista on miehiä. Tämä kannattaa muistaa.
Miksi niin harvalla kurssilla on lastenhoito järjestettynä?
Tähän emme osaa vastata kuin omasta puolestamme. Monilla järjestöillä ja seurakunnilla on perheleirejä, joissa on erillistä ohjelmaa lapsille ja parisuhdeasiaa vanhemmille.
Meidän omat kurssimme ovat toistaiseksi viikonloppu - tai iltatapahtumia, joiden ajaksi on vaikeaa järjestää lastenhoitoa. Sen lisäksi, että tämä vaatisi lisää toiminta- ja makuutiloja, hoidon järjestäminen lisäisi kuluja huomattavasti vaikuttaen myös kurssihintaan.
Tahdomme myös rohkaista vanhempia järjestämään aivan kahdekeskistä aikaa. Kokonainen viikonloppu, yötä päivää, ilman lapsia, tekee varmasti hyvää. Koko kurssi on rauhallisempi, kun lasten ruokailut, päivä- ja iltaunet eivät rytmitä sitä.
Miksi toimintaa on enemmän pääkaupunkiseudulla kuin muualla Suomessa?
Kurssitoiminta on vakiinnuttanut toimintansa pääkaupunkiseudulla. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat erinomaisesti. Pyrimme jatkuvasti löytämään yhteistyökumppaneita erilaisista seurakunnista ja järjestöistä ympäri Suomea. Oman paikkakuntansa läheisyyteen parisuhdekursseja kaipaavien kannattaa kysellä niiden perään oman alueensa seurakunnilta ja järjestöiltä. Jo olemassa oleva ja tunnettu tarve toiminnalle helpottaa meidän tietämme paikkakunnallenne.
Ketkä voivat liittyä Katajan jäseniksi?
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa yksityinen täysi-ikäinen henkilö, joka haluaa olla mukana tukemassa toimintamme.
Mistä yhdistyksen nimi Kataja tulee?
Katajapuu sopii hyvin kuvaamaan parisuhdetta. Sitä on vaikea saada kasvamaan uudessa kasvupaikassa, mutta kun sen on johonkin juurtunut, on se sitkeä ja pitkäikäinen. Kaunis kataja hurmaa tuoksullaa. Sen marjoja käytetään mausteena ja puusta tehdään upeita lahja- ja käyttöesineitä.
Sanassa Kataja on myös kolme tavua. KA TA JA . Näistä tavuista muodostetuista sanoista voidaan löytää toimintamme yhdin: KAksin TAsa-arvoisina ja JAkamassa elämää.
Miksi kurssien hinnoissa on eroa?
Kurssien hinnoitteluun vaikuttavat seuraavat tekijät:
- kurssin pitopaikka ja siihen liittyvät tilavuokrat sekä majoitus- ja ruokakulut. Hintaero on suuri ns. hotellitasoisen ja leiritasoisen välillä
- osalla kursseilla ohjaajina toimivat vapaaehtoiset, kun taas osalla ohjaajat ovat ammattilaisia
- järjestäjatahot ovat hyvin erilaisia. Osassa taustalla on seurakunta tai järjestö ja osa kursseista on parisuhdetyötä tekevän yrityksen toimintaa
- Solmuja parisuhteessa -kursseilla ohjaajina toimivat sekä harjoittelevat että pätevöityneet ohjaajat


